Irtaimistoa

Pääsivu

Minä Leena

Henkireikä

Elämäni eläimet

Maailmanmatkaaja

Luonnossa

Nukkeateljee

Päiväkirjat

 

Keittiön tukeva sälepohjainen kaksoislaveri lähti Koivuun saunakamarin sängyksi. Oranssin värinen saavi pääsi myös kyytiin samoin  olohuoneen kulmakaapisto ja saunatonttu. Aikaisemmin pakkasin jo kumipyöräiset kärryt menemään Koivuun. Saan ehkä joskus leikkiä niillä siellä.

Sataa tihuutti koko ajan. Lubiinipelto oli vielä loistossaan, mutta värit olivat jo haalistuneet ja siellä täällä näkyi kokonaisia varsia täynnä siemenkotia.

Ruohikko rannassa oli sateesta märkää. Lisäksi heinät olivat kasvaneet jo metrin mittaisiksi. Joessa oli hirveästi vettä. Kastuimme molemmat ja molempien otsatukka kihartui sateessa. Jouduin ripustamaan housuni verhotankoon patterin päälle kuivumaan ja kaivamaan roskiksesta sinne jo heittämäni työhousut.

Takaisin päiväkirjaan 2008