Jäähyväiset mökille

Pääsivu

Minä Leena

Henkireikä

Elämäni eläimet

Maailmanmatkaaja

Luonnossa

Nukkeateljee

Päiväkirjat

Lähdin Ronjan kanssa vielä illalla hakemaan viimeistä tavarakuormaa mökiltä. Kun kaikki lähtevä oli kannettu autoon, istuin Ronjan , mustan roskasäkin ja pitkävartisen luudan viereen tuvan lattialle heinäkuun illan jo hämärtyessä. Ronja tajusi, että tämä ei ole nyt normaalia. Tuttu tupa tyhjeni ja äiti oli lapioinut aitan alle vievän tunnelin pään umpeen autotallista. Haikeus väreili ilmassa. Minulla 10 vuotta, Ronjalla 9 vuotta mökillä, mökillä siinä kaikkein syvällisimmässä merkityksessä, mitä mökki suomalaiselle voi merkitä. Se oli ollut meidän molempien paratiisi. Minusta tuntui, että olin ryöstänyt Ronjan vanhuuden viime vuosilta jotain olennaista. Minä olin jo luopunut (järjellä) mökistä viime vuodesta asti. Miten se selitetään Ronjalle? Ymmärtääkö se, että tämä ei ole enää meidän henkireikämme? Kertooko tyhjä tupa sille, että emme palaa enää sinne? Se huomasi kuitenkin alakuloisuuteni ja tuli lohduttamaan minua.

Satoi, kun lähdimme. Ronja istui jo auton etupenkillä, repsikan paikalla. Minä keräsin vielä kimpun kukkia mukaani ja lähdimme kimpsuinemme ja kampsuinemme kohti Oulua. Tasan kymmenen vuoden vaellus Tyrnävälle oli päättynyt. Uudet seikkailut odottavat meitä.

Ilta oli Oulussa lämmin ja kaunis, joten jätimme auton purkamatta ja menimme vielä penkalle kävelemään, jotta voisimme kutistua takaisin muurahaisen munaksi kerrostaloon. Jonkinlainen värähtely leijui ilmassa. Karhunputki oli noussut ylpeänä vesirajaan ja odotti mesiangervon kukkien avautumista. Rauha vallitsi joella.

Kello 23.40:n yöjuna kumisi rautasillalla. Saukolle se on ruokatunnin alkamissingnaali. Ronjalle sana juna tarkoittaa samaa kuin Mimmu ja Tiitu. Minulle se tuntui yhtäkkiä haikealta kaipaukselta etelään, lasteni luo ja hämäläiseen maisemaan. Kymmenen vuotta oli eletty Suomen suurimmalla peltoaukealla. Ehkä se riitti. Kaipaan Hervannan metsiin.

Kaksi sorsaa leyhähti uimarannalta joelle. Ronja ei välittänyt ajaa niitä takaa, ei edes haukkua. Heinäkuisen keskiyön rauha laskeutui meidän molempien sieluihimme ja suunnistimme hiljaa kotiin.

Takaisin päiväkirjaan 2008