Kävimme
tarkistamassa tulvatilanteen joella. Ei mitään tulvaa! Mutta
ei jäälle varmaan uskaltanut mennäkään, koska siellä ei
ollut moottorikelkan jälkiä. Monena vuonna maaliskuun
lopussa oli jo vettä joessa. Hanki kantoi. Ohuella vasta
sataneella pinnalla näkyi paljon eläinten jälkiä.
Hannun
kaatamissa puissa esiintyi tänään hyvin erikoisia hahmoja.
Merja kertoi, että äiti oli nähnyt enkelin. Minä näin
Kaisulle kaadetuissa puupökkelöissä puukeijun ja aion
seurata sen kehitystä koko kevään, kun halot kuivuvat
auringossa.