|
Joulukuu 2011 |
|
Pääsivu |
Minä Leena |
Henkireikä |
Elämäni eläimet |
|
Maailmanmatkaaja |
Luonnossa |
Nukkeateljee |
Päiväkirjat |
|
1.12.2011
Koskaan ei kuukausi ole kulunut niin
nopeasti kuin päättynyt marraskuu. Hannukin luuli
tänään, että on
marraskuun eka.
|
 |
|
1.12.2011
Paula Laukaan suunnasta lähetti minulle
korjattavaksi amerikkalaisen Ideal Novelty & Toy Co:n 40 cm:n
Baby Smiles- komponenttimassanuken.
Nukke 0n 1920-30-luvun vaihteesta. Sen kumikädet olivat
kovettuneet ja murtuneet ja toinen silmä oli irronnut ja
kolisi pään sisällä. Muuten nukke oli ikäisekseen hyvässä
kunnossa, mitä nyt vähän maali naamasta irtoillut, mutta ei
ollut paljon rakeloitunut. Kaikki vaatteetkin olivat
alkuperäisiä. Vaippahousut vain puuttuivat. |
 |
|
2.12.2011
Ihanan aurinkoinen "kesä"-päivä.
Kävimme Lidlissä ostamassa lanttuja ja porkkanoita. Ja
tulipa sitä ostetuksi torttutaikinaa. Ajattelin leipoa
itsenäisyyspäiväksi juhlan kunniaksi torttuja
aprikoosihillolla ja punaisella kirsikalla. Ostin myös euron
kilo maksavia kiiwejä ja suunnittelin kuivaavani niitä.
Tuoreena ne olivat kuitenkin niin väkeviä, ettei niitä
voinut syödä. |
 |
|
2.12.2011
Kesä parvekkeella jatkuu. Keräsin
kuitenkin tänään loput tomaatit sisälle kypsymään, että voin
tyhjentää kurkkupurkit ja saada tilaa parvekkeelle
jouluvirityksille. Ihmeellinen syksy. Muina vuosina on ollut
jo paksu lumipeite joulukuussa ja jokikin melkein
umpijäässä. |
 |
|
3.12.2011
Koko viikon on tuullut voimakkaasti ja
eri puolilla Suomea jopa myrskynnyt. Ronjan silmät pääsivät
ärtymään alkuviikosta pahasti. Nyt se joutuu pitämään taas
laseja. Auringon paistaessa kävimme
pitkällä lenkillä ja
kuvasimme niin kauan kuin valo antoi myöten. |
 |
|
5.12.2011
Tänään sain valmiiksi
JgA-pojan, jonka
muotin kesällä tuskalla sain tehdyksi. Olin jo lähettämässä
nukkea asiakkaalle, kun hain lähetysosoitetta sähköpostista.
Kauhukseni huomasin viimeisestä meilistä, että nuken piti
olla ruskeasilmäinen, ruskeatukkainen ja sillä piti olla
Mona-Lisan hymy. Ei kun tekkeen vain uutta kappaletta.
Onneksi on yksi valu valmiina.
Tänään satoi hiukan lunta ja koko
maailma muuttui hetkessä valoisaksi. |
 |
|
6.12.2011
Tänään on Suomen 94:s
itsenäisyyspäivä. Jotenkin minusta tuntuu, että en ole
viettänyt kotona rauhallista itsenäisyyspäivää vuosikausiin.
Viime vuonna kävimme äidin
luona ja hän oli lähes tajuttomana. Vuonna 2009
siivosin taloa Kalajoella.
Vuonna 2008 valvoin Merjan
kanssa yhteispäivystyksessä
ja äiti teki melkein kuolemaa. Vuonna 2007 oltiin
metsätöissä Tyrnävällä. Sitä edelliset vuodet menivät
seimien kimpussa pää höyryten. Vuosina 2006 ja 2005 meillä
oli joulunkin tilalla vain deadlineja. No mitä sitten tein
tänään, niin erikoisena juhlapäivänä? Nukuin, nukuin
pitkälle iltapäivään ja heräsin tuntemattoman sotilaan
ampumiin luoteihin. Ja se, sehän on perinnettä. |
 |
|
11.12.2011
Ajattelin, että saisin kaikki korjattavat
nuket maailmalle ennen kuin lähden Espooseen. Mutta nyt
näyttää, että aika ei kuitenkaan riitä.
Paulan Baby Smiles
sai kuitenkin ehjät massakädet.
Silmät korjattiin ja Hannu vei nuken postiin. Lisäksi
Paulalle laitettiin mukaan vähän nyöriä, silkkinauhaa ja
maalia omia lisäkorjauksia varten. |
 |
|
12.12.2011
Kaamosaurinko
maalasi tänä aamuna vankilan puoleisen
taivaan komean punaiseksi. Parin viikon päästä päivä alkaa
taas pidentyä.
Kaija Raahesta tuli käymään ja kiersimme
muutamia kirppareita. Ajatella, että
Alppistore, juuri se kirppis, jossa olen pitänyt pöytää
ja johon olin ajatellut varata pöydän vielä ennen joulua,
meni konkurssiin kuukausi sitten. Realkirppis Transpointin
tiloissa on myös lopettanut. Paljekirppikselle on taas
vuoden jonot. Mihinkähän minä joudun rojuineni.
|
 |
|
13.12.2011
Liminkalainen
Juhani valmistui
iltayöstä ja
avasimme sen kunniaksi yhden suklaakonvehtirasian. Soitin
omistajalle, että saa hakea Juhanin jouluksi kotiin ja
sovimme. että hän tulee jouluviikolla, kun olen kotiutunut
Espoosta. |
 |
|
14.12.2011
Yhtään en nukkunut yöllä, vaan lähdin
suoraan töistä aamujunalle. Kaksi nukkea ja yhdet raajat
jäivät tekemättä. Hävettää jo se Helin hohkakivinukke.
Korjasin sen jo aikoja sitten, mutta en saa millään
itsestäni puhtia sen peruukin viimeistelyyn. Vain yksi
keskipään jakaus pitäisi ommella koneella. Miten se voi
ollakin niin vaikeaa? Nimittäin se ompelukoneen nostaminen
keittiön pöydälle.
Ajattelin nukkua junassa, mutta sain
otetuksi vain kymmenen minuutin tirsat istuma-asennossa
Oulun ja Vihannin välillä. Oli jo joulunalusliikenne
ja vaunuun tuli Ylivieskan jälkeen useampia koiria ja
koiranomistajia. Oli Pia komean Molly- colliensa kanssa ja
nuori opiskelijatyttö Ylivieskasta, jolla oli ihana
11-viikkoinen
Rokka-niminen gorgi. Eihän siinä sitten nukuttu
ennen Pasilaa. |
 |
|
Pääsin vihdoin junalla Ronjan kanssa
Leppävaaraan, missä Minni taas esitteli uusia taitojaan. |
 |
|
15.12.2011
Mimmu lähti Helsinkiin jouluostoksille.
Minni ja minä jäimme kirjastoon leikkimään.
Hienot leikkikalut ja kirjat siellä olikin. Siellä sai myös
kiipeillä ja lykätä kärryjä pitkiä käytäviä pitkin.
Myöhemmin lähdimme parvekkeelle nukkumaan ja herättiin
vasta, kun Mimmu palasi jouluostoksilta. |
 |
|
16.12.2011
Perjantai-iltana Mimmu ja Jouni lähtivät kahdestaan
kyläilemään ja minä jäin Minnin ja Ronjan kanssa
kotimiehiksi. Syönti- ja
nukkumaanmenorituaalit onnistuivat jo aika hyvin. |
 |
|
Albergan kartanon puistossa jatkuivat
kesäiset kelit. Jostakin levisi voimakas homeen haju taloa
lähestyttäessä. Iltaisin citykanit vilahtelivat aivan
nenämme edestä. |
 |
|
17.12.2011
Heti Hervantaan tultuani vein Irmelille
häneltä syksyllä korjattavaksi ottamani
Martta-nukke Lassen,
jota luulin tosin ensin Pipsaksi. Oikeastaan se oli erään
Irmelin ystävättären, Paulan.
Tiitun kaveri Mikko oli flunssassa jo
neljättä päivää ja siksi menin yöksi Lindforsinkadulle,
etten saa tartuntaa. Kun kävelin Ruovedenkadulta kohti
Hervannan keskustaa, satoi räntää. Oli ihan jouluinen
tunnelma. Tosin vaatteet ja kengät kastuivat aivan
likomäriksi. |
 |
|
20.12.2011
Matka meni
eilen hyvin. Koiria ja kissoja oli vaunussa kymmenkunta.
Meillä oli vierekkäiset paikat yhden göötin (länsigöötanmaanpystykorva)
kanssa, mutta sen omistaja siirtyi suosiolla heti käytävän
toiselle puolelle, kun Ronja änkäytyi leveästi
kaksoispenkeille.
Oulussa oli
lunta vain nimeksi ja vaikka se oli märkää, saimme
rullatuksi punaisen laukun asemalta kotiin.
Minä heräsin tänä aamuna samaan tautiin
kuin Mikko. Paikkoja särki ja välillä oli
kylmänhorkkakohtauksia. Pahimmiten kuumemittarinkin patteri
loppui. Onneksi oli lääkekaapissa sitä kauheanmakuista
Panadol Hottia, jonka jo luulin heittäneeni roskiin.
Liisa kävi noutamassa
Pahvi-Juhanin. |
 |
|
24.12.2011
Yritin nousta
sängystä hoitaakseni kauppaostokset, mutta heti kaupasta
kotiin tultuamme kaaduin takaisin sänkyyn entistäkin
sairaampana. Nyt oli kuvaan tullut mukaan myös nuha ja yskä.
Jouluaatto
oli kirkas ja lämmin. Kauppaan lähtiessä kävin
parvekkeelta ottamassa kuvan joulun säästä. |
 |
|
26.12.2011
Tapanin päivä. Sairaus
jatkuu edelleen. Olen kuitenkin päässyt jo siirtymään sängyn
pohjalta olohuoneen sohvalle. Aloitin päivän kuuntelemalla
ortodoksisen jumalanpalveluksen, syömällä yhden kerroksen
Fazerin sinisestä Present-suklaakonvehtirasiasta ja
ihailemalla auringon nousua vankilan puoleiselta taivaalta,
Ja aivan selvästi auringon säteitä oli ainakin neljä enempi
kuin toissapäivänä. Säteet valaisivat kauniisti parvekkeen
keijunmekot ja paljastivat myös sen, että olohuoneen ikkunaa
ei ollut pesty ainakaan vuoteen. |
 |
|
29.12.2011
Mimmu ja Jouni
antoivat minulle joululahjaksi
Scotty McGreeryn lokakuussa ilmestyneen esikoislevyn. Se
tuli tänään postissa ja aloin heti soittaa sitä pienellä
keittiösoittimella. Olin vähän pettynyt levyn sisältöön,
sillä se oli niin puhdasta kantria. En ole ollut koskaan
oikein kantrifani, mutta olen ollut koko vuoden Scotty-fani.
Aamuyön pimeinä hiljaisina unettomina tunteina kuuntelen
usein digiboxista Scottya, sitä Scottya, johon olen
rakastunut. Suosikkini on hänen Elvis-tulkintansa. |
 |
|
Samassa paketissa kuin cd tuli myös
mummeille erikseen valokuvaajalla teetetty Minnin
1-vuotissyntymäpäiväkuva. Sain itse valita, minkälaisen
kuvan otan: nauravan vai vakavan. Tämä totinen oli
mielestäni realistisempi, sillä niissä nauravissa oli juuri
se Minnin poseeraushymy. Hyviähän nekin olivat. Nyt pitää
sitten käydä Kodin-Anttilassa valitsemassa kunnon raamit. |
 |
|
31.12.2011
Vuoden viimeinen päivä oli harmaa. Koko
viikko oli sairasteltu. Ronja kävi keskiviikkona Akuutissa
ja sai uudet kalliit lääkkeet silmiinsä. Minä kävin eilen
terveyskeskuksessa eikä lääkäri Harri löytänyt minusta vikaa
enkä saanut mitään lääkkeitä, vaikka yskin yöt läpeensä.
Tarja soitti aamupäivällä ja pyysi
käymään Kiviniemessä.
Tarkoituksena oli, että Mauri katsoisi yhtä johtoa
autossani, jonka Hannu oli potkinut poikki. |
 |
|
Tutkiskelin Tarjan hienoa nukkekaappia
ja löysin sieltä vielä yhden erilaisen
Herkkusuu-Heidin. Otin
Heidistä kuvia ja kiirehdin kotiin vertaamaan nukkea omien
kokoelmieni Baby
Faceihin. Kiva surffailla uuden vuoden yönä Baby
Face-sivuilla ympäri maailmaa ja todeta myös, kuinka paljon
näitten nukkejen hinnat ovat nousseet. |
 |
|
Takaisin
päiväkirjaan 2011 |
|