Joulukuu 2013

Pääsivu

Minä Leena

Henkireikä

Elämäni eläimet

Maailmanmatkaaja

Luonnossa

Nukkeateljee

Päiväkirjat

1.12.2013

Tänään vietimme hiljaisuudessa Ronjan poislähtöjuhlaa. Vielä 2 päivää hän on luonamme. Oikeastaan Ronja on jo poissa, sillä se nukkuu 90 prosenttia vuorokaudesta. Ulos se lähtee kuitenkin aina iloisena häntä pystyssä heiluen. Tänään illalla alkoi myös riehua Oskari-myrsky, joka pyyhkäisee aamuun mennessä Etelä-Suomen yli. Vähän huolettaa, montako puuta nyt mökillä kaatuu. Ehkä Eila-naapuri soittaa, jos talon päälle kaatuu. Fortum antoi jo varoituksen sähkökatkosta eilen.

3.12.2013

Tänään on se surun päivä, kun rakas koirani Ronja siirtyy koirien taivaaseen. Siellä sen pennut sitä  jo odottavat. Tiedän, että minulle on tulossa raskas joulunalunen. Onneksi saan olla pari päivää poissa kotoa, Espoossa Minnin kanssa.

 

 

5.12.2012

Tulimme eilen , Tenho-pappa ja Leena- mummi, iltapäivällä junalla Leppävaaraan. Tänä aamuna meillä on päiväkodissa isovanhemmille järjestetty itsenäisyysjuhla. Lapset olivat tehneet ohjelman. Menimme kerholle jo kahdeksan jälkeen, että Minni sai puuronsa. Juhla alkoi kello 9.15

6.12.2013

Tenho lähti jo eilen Vaasaan ylioppilasjuhliin. Minä jäin vielä vuorokaudeksi Espooseen. Koska ulkona oli vähän huono keli, päätimme  tehdä taidetta muovailuvahalla.

 

Lähdin kahden junalla takaisin  Tampereelle.  Jouduin keskelle juhlahumua. Etsiessäni Hervannan bussia, jouduin todistajaksi, kun tuhansia sinisiä ja valkoisia ilmapalloja päästettiin irti. Harmi, että kamera oli syvällä laukussa eikä valokaan enää riittänyt.

12.12.2013

Minnin joulujuhla päiväkodilla.

18.12.2013

Punaposkinen Pipsa lähti korjattuna linja-autolla Turkuun.

16.12.2013

 Viinin pullotus alkaa. Sairastun.

 

27.12.2013 Perhejoulu

 

28.12.2013

Minni ja mimmu tulivat eka kerran käymään kaupunkimummolassa.

31.12.2013

Siivosin keijunmekot parvekkeelta.

Takaisin päiväkirjaan 2013