Ruskaa Koskenniskassa

Pääsivu

Minä Leena

Henkireikä

Elämäni eläimet

Maailmanmatkaaja

Luonnossa

Nukkeateljee

Päiväkirjat

 

Lenkkipolkumme vankilan sivulla oli katettu keltaisilla lehdillä.

Salmelantie 11 kohdalla olivat angervot hurjassa väriloistossa. Ronjakin alkoi väsyä elämysretkestä ja sen jatkoista. Kun pyysin sitä istumaan, se aina lösähti makuulle ja alkoi haukotella.

Jalkakäytävän reunassa Salmelantien loppupäässä oli nurmikolle  pursunnut satoja mustesieniä. Noista vanhoista mustesienistäköhän se muste sitten otetaan vai mustekaloista?

Kosteperänkadun puoleiset tuhkapensaat olivat kuin liekkimeri.

Pari päivää myöhemmin otettu kuva samasta paikasta. Kalevan toimittaja oli oikeassa. Täyteläinen ruska säilyi vain yhden päivän. Kuvassa kaksi alastonta.

Salmelantien päästä jatkuvan jalkakäytävän reunassa angervot panivat parastaan lohduttaakseen väreillään itkettyneitä ihmisiä suruliputuspäivänä.

Takaisin päiväkirjaan 2008