Marraskuu 2017

Pääsivu

Minä Leena

Henkireikä

Elämäni eläimet

Maailmanmatkaaja

Luonnossa

Nukkeateljee

Päiväkirjat

1.11.2017

Ensilumi on pysynyt jo maassa pari päivää, mutta ensi viikolle on luvattu jopa hellettä. Maailma näyttää nyt valoisammalta. Minä tietenkin odotan sienikauden jatkuvan. Koskella tuskin on ollenkaan lunta.

2.11.2017

Markku oli kuullut tuttaviltaan, että Klingendalissa oli hyvä lounasruokapaikka. Päätimme testata sen. Ei tarvinnut pettyä. Ravintola Lihuan lounaspöytä oli tosi ruhtinaallinen. Negatiivista oli ainoastaan se, että emme ahmineet ruokaa ainoastaan silmillämme, vaan sorruimme ylensyöntiin ja suoranaisesti ähkyen lyllersimme Lidlin kautta busseillemme.

3.11.2017

Perjantaina, pyhäinpäivän aattona, lähdimme Koskelle huoltamaan hiirenloukut ja keräämään lisää sieniä, jos löytyy. Poikkesimme jo Humppilassa tuttuun metsäämme ja keräsimme muutaman litran sieniä.

Kamarin takka on aina savuttanut. Huhtikuussa myrskyssä jopa niin, että tulta ei Maijan kanssa saatu ollenkaan takkaan. Nyt kehitin uuden systeemin: parikymmentä lämpökynttilää takkaan ja annetaan palaa kunnes liekit lepattavat. Silloin vetää takkakin eikä yhtään savuta. Aikaa meni noin 15 minuuttia.

Iltarusko oli mahtava!

3.11.2017

Illalla puhdistin iloisena sienet ja kuivasin. Enhän ollut edes ajatellut löytäväni enää sieniä. Oikeastaan tulin vain vaihtamaan juustot hiirenloukkuihin.

4.11.2017

Lauantaina, pyhäinpäivänä, sateli vähän vettä, mutta eihän se sienestäjää haitannut. Sadetakki päälle ja kumpparit jalkaan. Löysimme aivan uusia apajia mehiläispesien takaisesta metsästä.

4.11.2017

On Pyhäinpäivä ja tapana on viedä poisnukkuneitten omaisten haudalle kynttilöitä ja muistella heitä. Joku oli heittänyt Sorvaston lasinkeräykseen satoja hienoja, eri mallisia kynttilälyhtyjä, joista oli steariini palanut. Otin kaksitoista lyhtyä ja pesin ne ja laitoin uudet lämpökynttilät. Ronjan haudalla paloi illalla kaunis viritys.

5.11.2017

Sunnuntaiaamupäivällä kävimme vielä metsälenkillä ja ketunpesällä. Keräsimme viimeiset suppikset (tältä reissulta).

5.11.2017

 

Auto oli todella kurassa, kun olimme ajelleet pieniä metsäteitä. Iltapäivän projektiksi otettiin auton siivous ja pesu. Komea punainen auto sieltä kuoriutuikin. Takapenkin viltti kyllä tuoksui aivan ketun kakalta. Se täytyy pestä kotona.

8.11.2017

Hyvin nukuttu yö, auringonpaiste, lämmintä 6 astetta ja polvet melkein parantuneet. Lisäksi kaikki marjat ja sienet kerätty tältä syksyltä. Päätimme ilman muuta karata heti aamusta iloisena Hervannan takametsiin.

8.11.2017

Metsä ei voi olla kauniimpi kuin ensilumen sulettua ja värjättyä koko tienoon  ihanaan vihreyteen. Sammaleet loistavat lähes neonväreissä.

8.11.2017

Emme palanneetkaan kotiin, vaan ajoimme metsälenkin jälkeen Litukkaan syystöihin. Omenat jäivät tänä vuonna jalkavaivojen takia keräämättä. Kompostit täyttyivät, joten oli pakko tehdä lehdistä ja omenoista kaksi suurta aumaa. Sieltä pressun alta voi sitten pitkin talvea käydä hakemassa omenoita. Tuntuivat olevan aivan hyviä vielä.

12.11.2017

Kokoonnuimme isänpäivän viettoon Lindforsinkadulle. Lounaalla oli lohta ja suppilovahveromuhennosta. Maistui taivaalliselta, vaikka itse kehunkin kokkauksiani. Tenho teki salaatin.

14.11.2017

Poutapäivä ja lämmintä. Emme voineet olla pois sienimetsästä, vaan keräsin kauniita, napakoita suppiksia vielä kymmenkunta litraa Lintukalliolta, mistä mustikoitakin tänä vuonna löytyi. Sieniä jäi vielä paljon metsään, mutta kai tämä on viimeinen retki. Luntakin on luvassa. Ja vieraita loppuviikoksi ja lauantaina Espoon matka. Hukkasimme viime vuonna tähän aikaan alueelle Bethin remmin, mutta sitä ei löytynyt.

16.11.2017

Kaija ja Risto tulivat eilen iltapäivällä isolla autolla kylään. Se oli hienoa, sillä Risto ei ole koskaan käynyt meillä. Minä taas olen moneen otteeseen asunut Koivussa, syönyt ja juonut, marjastanut ja sienestänyt. Siellä on vieraillut Tiitut , Solveigit ja Franciscot. Oli jo aikakin Riston tulla vastavierailulle. Toiseksi oli hienoa, että he tulivat isolla autolla. Sain kierrätetyksi paljon tavaraa.

Keskiviikkona kiersin Kaijan kanssa Hervannan kirppikset ja Uffit. Torstaina lähdimme koko porukka päivän kestävälle kierrokselle Nekalaan ja Lentolaan. Selleri-kirppis oli lopettelemassa toimintaansa Nekalassa ja Ajokin Silinteri-kirppis oli muuttanut jonnekin.

17.11.2017

Lähdin jo aamusta terveyskeskukseen rokotettavaksi. Kaija ja Risto jäivät heräilemään, kahvittelemaan ja pakkaamaan tavaroitaan. Pääsin pois terkalta nopeasti ja aloimme siirtää tavaroita autoon. Sinne olisi mahtunut vielä vaikka kuinka paljon.

Kaijan ja Riston lähdettyä lähdin itse Kädentaidon-messuille Pirkka-halliin. Ei olisi pitänyt. Positiivista oli, että tapasin vanhat kaverini Marjan ja Oilin ja pari entistä oppilastani, jotka jaksavat vielä yrittää valmistaa jotain ja tulla vielä myymäänkin tuotteitaan. Lisäksi tapasin Hannun veljentyttären Jaanan, jonka yritys Kanavatyökeskus valmistaa nimensä mukaisesti "mummuille" kanavatöitä (kirkkoja ja Tuhkimoita tms.)

18.11.2017

Lauantaiaamuna kävin noutamassa Tiitun Annikilta ja suunnistimme kohti Espoota ja Minnin syntymäpäiväjuhlaa. Minni täytti 7 vuotta. Menomatka oli poutakeli ja melkein aurinkoa. Tullessa kahdeksan aikaan oli vesi- ja räntäsadetta ja pimeää... kauhean pimeää.

23.11.2017

Viime yönä alkoi lumimyräkkä ja oikein eteläinen myrskytuuli  taivutteli Atomikatu 1 A:n kuusia, niin että näytti, että ne kaatuvat talon päälle. Beth meni yökylään Ollille ja Sirkalle. Olli kuulemma tarvitsi ulkoiluttajaa pitkän sairastelujakson jälkeen. Minä ajattelin vähän raivata kotona, mutta ei siitä tullut mitään. Koko ajan ajattelin, että nyt katson tämän Napakympin, sitten mennään ulos. Outoa oli olla ilman koiraa.

24.11.2014

Beth jatkoi kyläilyään naapurissa vielä iltaan kello kahdeksaan. Minä sain valmistautua seurakuntani järjestämille syntymäpäiväkutsuille rauhassa: pestä ja föönata tukan ja leikata parran leukaluomesta ja yrittää hävittää suupielien halkeamat.  Siinä rasvatessani vartaloani, mikä homma kuuluu melanoomaleikkauksen jälkeen normaalirutiineihin, huomasin, että oikean jalan nilkassa oli luomi alkanut kasvaa. Juoksin terveysasemalle sydän pomppien varaamaan toimenpideaikaa luomenpoistoon. Ennen juhlaa oli niin pitkät jonot ajanvaraukseen, että piti välillä lähteä juhlimaan, vaikkei nyt juhlamieltä ollutkaan. Syöpä kummitteli päässä. Sain kuitenkin myöhemmin iltapäivällä ajan akuuttiin toimenpiteeseen maanantaiaamuksi.

25.11.2017

Uusi sienisato nousi metsään lumisateen ja helteen jälkeen. Sormia syyhytti sieninarkomaanilla. Käytiin Uff:issa aamulla euron päivillä (kaikki maksoi korkeintaan euron ja tiibehöörit 0,20 euroa). Ostettiin Hannulle vähän vaatteita ja pari keittiön väreihin sopivaa tuikkua ja itselle musta vähän siistimpi poolopaita itsenäisyysjuhlia varten.

Viikolla löydettiin oikein kiva tuulitakki, jossa on rintatasku uudelle puhelimelle, joka on paljon isompi kuin vanha nokialainen. Ostin puhelimen Telian Black Friday:sta torstaina kello 23.50

27.11.2017

Juoksin aamulla aikaisin terkalle. Minun onneni oli, että omalääkärini Minna otti minut vastaan ja hänellä oli 10 minuuttia aikaa ja hän kävi kysymässä onko leikkaussali vapaa. Oli vapaa Ja niin jalastani lähti taas luomi patologian laitokselle. Nyt odotellaan taas 4 - 7 viikkoa viljelyn tulosta. Mutta luomi on poissa. Kiitos Minna! Ehkä saan olla rauhassa tämän joulun. Tikit poistetaan maanantaina ennen junalle lähtöä.

Terkalta juoksin viimeiselle ranskan tunnille Metsoon. Iloisena onnistuneesta leikkauksesta aamutuimaan, tilasin Villeroy & Bochin kaupasta Hämeenpuistosta leipälautaset Althea Nova-mukeilleni, joululahjaksi itselleni. Toivottavasti joku osallistuu kustannuksiin. Tulevat Saksasta tehtaalta ja ovat vähän kalliit, mutta ihanat. Joku saa periä multa siniset maisemalautaset ja mukit.

 

 

 

 

   

Takaisin päiväkirjaan 2017