Paluu Muurahaiskankaalle

Pääsivu

Minä Leena

Henkireikä

Elämäni eläimet

Maailmanmatkaaja

Luonnossa

Nukkeateljee

Päiväkirjat

Polku kulki ensin tiheämmän ja kosteamman metsän läpi ja nousi sitten vähän ylemmäs. Edessäni oli kartan painamisen (2003) jälkeen vedetty  sähkölinja. Polku loppui siihen yhtäkkiä. Olin ilman muuta odottanut, että se jatkuisi jonnekin. Olisin halunnut mennä aina Valkiaisjärven rannassa olevan luonnonsuojelualueen, Harakkasuon reunaan asti. Kysyin eräältä marjastajalta, samalta, jota Ronja oli haukkunut torstainakin, minne se polku katosi. Hän neuvoi menemään linjaa Niilesjärvelle ja sieltä takaisin Muurahaiskankaan tielle. Sen teimme, sillä emme halunneet palata takaisin samaa synkkää polkua.

Tullessamme seuraavalle kankaalle, huomasimme. että se on sama paikka, jossa olimme torstaina jo käyneet. Söimme eväämme tutulla kivellä louhoksen lähellä. Ronjalla oli muroja ja minulla vain kraanavettä. Marjastaja kertoi muuten, että siitä oli kauan sitten (joskus 50-luvulla)louhittu sepeliä.

Koska oli vielä valoisaa ja puolukanpoimiminenkin ainakin oikealla kädellä kiellettyä, päätimme käydä rannassa tutkimusretkellä. Niilesjärven pohjoisranta näytti olevan tiheään asuttua. Löysimme kuitenkin pienen välin, jossa ei näkynyt mökkiä ja siitä menimme rantaa. Ilta-aurinko oli kirkas ja ilmakin suhteellisen lämmin. Tästä päivästä voisi melkein sanoa "kesän komein päivä". On se ihmeellistä, että melkein keskellä Oulun kaupunkia (maantieteellisesti) on tällaisia paikkoja. Varmaan tämäkin joutomaa on joskus hinnoissaan. - Muuten ilta pimeni tänään jo puoli seitsemän maissa.

Puolukat olivat nyt niin tummia, isoja ja komeita, että en malttanut olla keräämättä vasemmalla kädellä paria litraa. Taidan tehdä näistä marjoista jonkun piirakan.

Takaisin päiväkirjaan 2008