Näkemiin 70-luku!

Pääsivu

Minä Leena

Henkireikä

Elämäni eläimet

Maailmanmatkaaja

Luonnossa

Nukkeateljee

Päiväkirjat

Ajatella, että olen omistanut 10 vuotta tämän maatilan, enkä ole aikaisemmin saanut irroitetuksi ulkohuoneen seiniltä sinne 70-luvulla kiinnitettyjä almanakan kuvia. Jotenkin ne ovat tuntuneet niin kodikkailta. Olenhan itse elänyt sen murroksen, jossa sinivalkoisista maanviljelijöiden pojista tuli Tampereella sosialisteja. Piti marssia punaisten haudalle, istua tyhmänä Väinö Voionmaa-seurassa ja  laulaa humalassa paatoksella punavangin valitusta ja sitten oltiin vielä jotain bernsteinilaisia, vaikkei tiedetty mitään asiasta. Voi, että meni aikaa hukkaan tuolloin nuorena.

Luistelemaan menevät lapset koristavat vuoden 1974 kalenteria, jonka on julkaissut joku lasten kulttuuria vaaliva yhteisö. Tässä osa ulkohuoneen seinän julisteista. Osa lehdistä oli tuhoutunut enempi. Siis nostalgista neuvostoliittolaista lasten kulttuuria.

Kolhoosin iloiset tytöt.

Koulun päättymistä voi juhlia komeastikin.

Kolhoosin lapset lumitöissä.

Turvallinen yleisliittolainen koulutie.

Vappu on aina punaista juhlaa.

Lumiukon musta silinterikin on punainen.

Takaisin päiväkirjaan 2008