Pyöräilyä

Pääsivu

Minä Leena

Henkireikä

Elämäni eläimet

Maailmanmatkaaja

Luonnossa

Nukkeateljee

Päiväkirjat

 

Tänään menimmekin  iltalenkille myös täällä kaupungissa pyörällä. Meillä on tapana ajaa useamman kerran sama turvallinen lenkki sululta liekkipatsaalle ja takaisin. Tänään teimme lenkin 3 kertaa. Vaatteita olisi saanut olla enempikin, ainakin tumput ja pipo, sillä ilma oli todella kylmä.

Penkan kukat olivat sateiden ansiosta kukkaloistossa. Kun ilta-aurinko vielä valaisi kultaisilla säteillään kukat, esteettinen nautinto oli suuri. En ole koskaan ennen nähnyt penkalla noin paljon kukkia.

Aina kun tulemme patsaan kohdalle, Ronja haluaa mennä veteen seisomaan ja hörppimään aromikasta jokivettä satoi tai paistoi. Nykyään se ei  enää kastele koko turkkia. Jokivesi on kai paremman makuista kuin kloorinen hanavesi.

Pihankin kukkakaukalot olivat täydessä kukassa. Eipä ole Reijollakaan ollut kasteluhuolia. Ronja odotti kiltisti paikallaan, kun laitoin pyörän pois. Kun lähdemme lenkille se haukkuu pyörälle vimmatusti. Siksi vienkin pyörän jo kauemmaksi ja haen Ronjan vasta sitten eteisestä, jossa se jo yleensä ulvoo.

Takaisin päiväkirjaan 2008