Seijan taidekäsitöitä

Pääsivu

Minä Leena

Henkireikä

Elämäni eläimet

Maailmanmatkaaja

Luonnossa

Nukkeateljee

Päiväkirjat

 

Seija oli entisöinyt vanhan tupakkapöydän ja petsannut sen erittäin kauniiksi. Ihailen ihmisiä, jolla on vielä tuollaista pitkäjänteisyyttä. Minulla on vielä se merikapteeni Poukkulan huutokaupasta 50-luvun alussa ostamani arkku entisöimättä loppuun. Yli 50 vuotta olen kantanut puukirstua mukanani ja aina vähän rapsutellut sitä.

Samaan aikaan, kun Seija kävi talven aikana luonani nukkekurssilla, hän ahkeroi kantelekurssilla ja sai kanteleensa jopa valmiiksi. Pientä viritystä vaille valmiiksi, kuten hän itse esitteli.

Takaisin päiväkirjaan 2008