|
Tintan
perhe |
|
Pääsivu |
Minä Leena |
Henkireikä |
Elämäni eläimet |
|
Maailmanmatkaaja |
Luonnossa |
Nukkeateljee |
Päiväkirjat |
|
|
|
 |
|
Satu
kertoi kotisivujeni kautta tulleella sähköpostilla
20.lokakuuta, että hänen monirotuinen koiransa Tinta oli
saanut viisi pentua ja häntä kauhistutti jo nyt,
millainen eroamisen tuska hänellä on joulukuun alussa
edessä. Hän oli samaistanut tilanteensa elävästi minun
tuskaiseen luopumiseeni omista pennuista ja kiitteli
kirjoitelmastani. |
|
 |
|
Tinta itse on matalajalkainen, korkeus n.
30 cm. Eikä painoakaan ole enempää kuin 13,5 kg. Pienuus
periytyy vanhemmilta. Tintan isä on tiibetinterrieri ja äiti
corgin ja bassetin jälkeläinen.
Klikkaa lähikuva!
|
|
 |
|
Tintan sulhanen taas on niin
jalosukuinen serobi, että ilman geeniteknologiaa sen
siniverisyyttä tuskin saadaan kumotuksi. Tiedetään vain,
että sulhanen Dimi, on suunnilleen saman korkuinen, mutta
hieman nykyistä morsiantaan, lastensa äitiä, Tintaa,
noin puolitoista kiloa kevyempi, siis sellaista
opiskelijapoikatyyppiä. Klikkaa lähikuva! |
|
 |
|
Pentujen esikoinen on Napsu. Se on
kokonaan musta urospentu ja karvaisin pennuista. Se
muistuttaa eniten Tintaa pentuna, jopa niin, että naapurit
ovat alkaneet nimittää sitä Pikku-Tintaksi . |
|
 |
|
Pesueen
"sääri-prinssi" Väinö. |
|
 |
|
Doris on perheen ainoa tyttölapsi. Se on
haaveileva, sievä ja siro ja lisäksi sen karva on huomattavasti lyhyempi
kuin veljillänsä. |
|
 |
|
Kuvassa
Napsu hurmaa kaikki katselijansa. |
|
 |
|
Veljekset
Stara ja Lumi nukkuvat autuaana tietämättöminä kylmästä
maailmasta ja siitä, että ne muutaman viikon kuluttua
irrotetaan emästään ja sisaruksistaan ja lähetetään aivan
yksin, aivan vieraaseen perheeseen. |
|
 |
|
Stara-poika ei ole vielä käynyt valokuvamallikurssia. Vähän
ujostuttaa. |
|
 |
|
Doris-neitokaan ei oikein näytä haluavan valokuvamalliksi. |
|
 |
|
Lumi-poika tykkäisi paremminkin järsiä
jotakin sopivaa lähellä olevaa kuin katsella kameran
lamppuja. |
|
 |
|
Yllä ja alla olevat kuvat tulivat Sadulta
sähköpostissa aaton aattona 2007. Lumi on nyt sitten muuttunut Pateksi, kun se palasi Tintan luo sen jälkeen, kun sen isä
Dimi järjesti mustasukkaisuuskohtauksen. |
|
 |
|
Tinta ja
Pate joulutonttuina jouluna 2007. |
|
 |
|
Äidin
vieressä on turvallista nukkua. Tinta ja Pate (2½ kk)
rentoutuvat. |
|
 |
|
Pate söpöilee noin 3½ kuukauden ikäisenä. |
|
 |
|
9.3.2008
Tänään
Satu kirjoittaa: " Meidän pikkumies on aivan lumoava ja jo 5
kk vanha. Patteri on ollut helppo vauva, että ihmettelen,
kuinka kaikilla ei ole kahta koiraa. Koiruudet selkeästi
nauttivat toistensa seurasta." Kuvassa Tinta-äiskä ja
vauvamies Pate uupuneena pentutreffien jälkeen. |
|
 |
|
28.3.2008
Tänään
Satu kirjoittaa: "Pentutreffit olivat varsin onnistuneet ja
vauvat niin vikkeliä, että eihän meidän kamerat pysyneet
niiden mukana. Mukana olivat varsinaisilla treffeillä Saku,
Pate, Napsu ja Doris ja tietenkin heidän maminsa Tinta.
Väinö kävi visiitillä pari viikkoa myöhemmin. Kuvassa Väinö
äitinsä Tintan kanssa. Väinö on kuvassa n. 5 kk. |
|
 |
|
Kuvassa
edessä isokokoinen Väinö, Tinta-mami, Pate ja taakse jää
Saku. |
|
 |
|
Kuvassa
Napsu ja Doris. |
|
 |
|
Saku ja
Napsu, melkein nenät kiinni kamerassa. |
|
 |
|
Kuvassa
Saku, Pate, Napsu ja Doris. Väinö siis puuttuu kuvasta,
koska hänet tavattiin 2 viikkoa myöhemmin. "Nämä neljä
pentua ovat melko saman kokoisia vaikkakin erinäköisiä. Ne
voi uskoa sisaruksiksi. Kaikilla on kuitenkin vähän
erilainen turkki. Vain Napsu, porukan karvaisin, on Tintan
kopio", kirjoittaa Satu. |
|
 |
|
Kuvassa
Tinta ja Väinö. Satu kirjoittaa: "Ei me oltu silmiämme
uskoa, kun nähtiin sitten 2 viikkoa myöhemmin tämä nuori
herra Väinö: se oli niin ISO. Väinöllä on selkeästi korkeat
jalat. Korkeutta olikin jo nyt ehkä 45 cm. Painoakin oli
melkein Tintan kilot. Saa nähdä, mikä mötikkä Väinöstä
kasvaa. Taitavat olla isän puolelta nuo isot geenit. Kuvassa
Väinö on n. 5 kk. Veljeksien kokoero on huomattava, ei
pelkästään korkeus, vaan myös selän pituus." |
|
 |
|
24.12.2008
Satu
lähetti joulutervehdyksenä kuvan tonttulakkipäisistä
karvaisista perheenjäsenistään. Taustalla myös karvaisten
huoltajat. Kiva saada postia, vaikka ei itse jaksa edes
vastata meileihin. |
|
|
Takaisin päiväkirjaan. |