Yhteispäivystys

Pääsivu

Minä Leena

Henkireikä

Elämäni eläimet

Maailmanmatkaaja

Luonnossa

Nukkeateljee

Päiväkirjat

Äiti oli juuri tuotu päivystykseen, kun Hannu jätti minut ovelle ja lähti itse seuraamaan television runsasta urheilutarjontaa. Kokemuksesta tiedämme, että yhteispäivystykseen pitää tulla ajan ja mahdollisesti piknikkorin ja retkipatjan kanssa. Se on tosin hyvä paikka sosiaaliseen kanssakäymiseen, mutta myös oivallinen paikka saada liikkeellä oleva kulkutauti.

Minulle tuli mieleen, että olisi hyvä paikka myös karaistuneelle köyhälle opiskelijalle saada ilmainen asunto, siisti kylpyhuone, rauhalliset läksyjenlukupaikat esim. röntgenosaston miellyttävillä designtuoleilla. Sopan voisi keittää läheisessä puistossa trangialla, aikakauslehdet ja ilmeisesti sanomalehdetkin löytyvät lehtitelineistä. Pyykit voisi pestä missä tahansa toiletissa tai marketin aulassa ja ripustaa minkä tahansa läheisen kerrostalon pyykkinarulle. Ja vieraille löytyisi aina tilaa.  Avaimen unohtamisesta ei tarvitsisi maksaa kenellekään, kun ovet ovat auki yötä päivää. Ja mikä parasta, jos sattuisi nauttimaan yskänlääkettä liikaa, elvytys olisi seinän takana.  Silloin kyllä pitäisi kai muistaa ottaa vuoronumero, mutta saattaisi toisaalta saada pehmeämmän sängyn ja ilmaiset särkylääkkeet. Sieltä kuulemma saisi ilmaisen kuljetuksenkin kotipaikkakunnalle, jos ei ole kirjoilla Oulussa. Hetihän ne olivat äitiäkin siirtämässä Kalajoen terveyskeskukseen, kun hän alkoi virkistyä.

Merja tuli myös hetken kuluttua paikalle. Äidin vaiva oli ilmeisesti joku bakteeritulehdus ja sen ja lääkkeiden aiheuttama väsymys ja juomattomuudesta johtuva kuivuminen ja kaliumarvojen kohoaminen, joka on tuon ikäisellä luonnollisesti vaarallista rytmihäiriöiden takia.

Olimme mielissämme, että äiti tutkittiin nyt perusteellisesti ja hän sai tipasta ruokaa ja juomaa, että jaksaa lähteä takaisin Willa Lupiiniin. Odottelu päivystyksessä on rankkaa. Emme olleet huomanneet ottaa eväitä mukaan ja sunnuntai-iltana  sairaalan ravintolatkin menivät kiinni jo neljältä. Aina pitäisi kuitenkin muistaa ottaa läksykirjat mukaan, jos ei itse ole kovin sairas.

Hannu jo soitteli ja kyseli, etteikö sitä tulla syömään ollenkaan ja kertoi samalla, kuinka hienosti suomalaiset olivat pärjänneet Trondheimissa. Äiti siirrettiin tarkkailuosastolle, missä syötin hänelle purkillisen Piltti-kiisseliä. Hyvällä ruokahalulla hän sen söikin. Kello oli kahdeksan, kun pääsimme lähtemään kotiin. Hyvillä mielin lähdimme, sillä äiti oli taas herännyt eloon. Tämä on suurta edistystä: pääsimme päivystyksestä pois kuudessa tunnissa; edellisellä kerralla meni 15 tuntia. Nyt alan ymmärtää, miksi siellä Pariisissa koko suku asui potilaan sängyn alla, yöpyi ja kokkasi. Ehkä sielläkään ei potilas ja saattajat saaneet ruokaa vuorokauteen, jos ei itse kokanneet.

Takaisin päiväkirjaan 2008